maanantai 25. tammikuuta 2016

5T pulkkailemassa -  hommat hoituu säässä kuin säässä!





















5T oli tammikuisena pakkasperjantaina nauttimassa pulkkailusta upeassa, ehkä hieman viileässäkin talvisäässä. Pulkkailupaikana toimi mikäs muukaan kuin Jätemäki! Mäki oli mitä mahtavimmassa kunnossa ja tottakai eväät ja mehut olivat mukana.


tiistai 19. tammikuuta 2016

Ysiluokkalaisia Yrityskylässä


Yläkoululaisten Yrityskylä on yhdeksäsluokkalaisten oma oppimiskokonaisuus, jossa nuoret oppivat taloudesta, yrittäjyydestä ja työelämästä. Yrityskylä muodostuu oppitunneista ja vierailusta Yrityskylä-oppimisympäristössä. Oppimiskokonaisuus on kehitysvaiheessa ja koulumme 9B luokka pääsi osallistumaan sen testaukseen.  

Yhteistyötä Yrityskylän projektissa.

















Yhteiskuntaopin ja opon tunneilla valmistauduttiin vierailuun. Pelipäivänä oppilaat viettivät aamupäivän Tikkurilan kirjastossa, jonne oli rakennettu kivenmurskaimia myyvän Metson kuvitteelliset toimitilat. Luokka jakautui neljään tiimiin, johtoryhmään, jotka kilpailivat toisiaan vastaan kahden tunnin ajan. Johtoryhmien tehtävänä oli valmistaa ja myydä Kiinaan ja Saksaan kivenmurskaimia neljän kvartaalin aikana.

Tiimit kilpailemassa toisiaan vastaan.




”Olimme yrityskylässä luokkamme kanssa. Johdettiin Metso Oy yritystä. Teimme yrityksiin liittyviä tehtäviä tabletilla. Otettiin vastaan tilauksia ja ostimme raaka-aineet ja valmistimme tuotteet. Vastasimme myös tarjouspyyntöihin. Meidän piti kilpailla toisiamme vastaan ryhmissä. Tehtäviin tarvittiin todella paljon yhteistyötä. Ensin se oli haastavaa, mutta sitten se sujui. Voittaja oli se joukkue, kenellä oli lopussa eniten rahaa. Voittajajoukkueessa oli paras tiimityö. Yrityskylä oli kiva. ”

Päivä opetti työelämätaitoja.