tiistai 22. syyskuuta 2015

Alakoulun jalkapallojoukkue kannustettiin kolmanneksi


Oppilaat olivat tehneet kannustuskylttejä otteluun.





Tiistilän alakoulun 5.- ja 6.-luokkalaisten jalkapallojoukkue osallistui Espoon koulujen väliseen futisturnaukseen. Matinkylän tekonurmella pelatussa turnauksessa mukana kannustamassa oli koulun oppilaita. Aurinkoisena päivänä tsemppihuutona raikui iloinen "TIIS-TI-LÄ! TIIS-TI-LÄ!". Tiistilän joukkue sijoittui kisassa hienosti kolmanneksi. Onnittelut joukkueelle ja kannustustiimille!



Turnaus pelattiin Matinkylän tekonurmella.


maanantai 21. syyskuuta 2015

Vastavärisommitelmia-näyttely kirjastossa


Perjantain bussilakko vaikutti joidenkin ysien TET-jakson ohjelmaan. 

Seiskojen sommitelmat ilahduttavat aulassa.


















Yläkoulun kirjasto sai uuden ilmeen perjantaina, kun osa TET-jaksolla olleista 9. luokan oppilaista ei päässyt bussilakon takia työpaikalleen. Työelämään tutustuminen onnistui kuitenkin koulullakin.

 Päivän aikana koululla työskenteli esimerkiksi ysin valinnaisen kuvataiteen ryhmän oppilaita ja harjoitteli näyttelyn ripustamista. Kirjaston ikkunoihin ripustettiin 7.-luokkalaisten vastavärisommitelmia. Hienolta näyttää!




sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Tokaluokkalaiset kirjastopoliiseina











Lähiviikkojen aikana 2. luokkalaiset ovat käyneet tutustumassa alakoulun kirjastoon tehden samalla salapoliisin hommia. Oppilaat tekivät erilaisia tehtäviä liittyen kirjastoon, kirjoihin ja siihen, kuinka kirjasto ylipäätään toimii. Heti kirjastotutustumisen jälkeen on kirjasto avoin ja käytettävissä kaikille oppilaille. 



keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Vitoset pääsivät Hoppa Rep -tunnille



Ruotsin tunti pidettiin vauhdikkaasti ulkona.




















Tiistaina 15.9. oli vitosilla erilainen ruotsin tunti. Finlandssvenska idrottsförbund höll en Hoppa Rep lektion åt femmorna. Eli koko tunti hypittiin narulla ruotsiksi. Kaikilla oli hauskaa, opittiin uusia temppuja - och visst lärde man sig lite svenska också!


maanantai 14. syyskuuta 2015

TET-jakso

9.-luokkalaiset aloittavat TET-jakson


TET-jaksosta tehdään työelämään liittyviä tehtäviä. 




















9.-luokkalaisilla alkoi tänään maanantaina TET-jakso eli työelämään tutustuminen. TET-jakson aikana 9. luokkien oppilaat menevät töihin kahdeksi viikoksi paikkaan, jonne itse hakivat opon opastamina. Tarkoitus on opettaa oppilaat hakemaan itse töitä, jotta työnhaku olisi tulevaisuudessa helpompaa.

TET-paikasta ei saa palkkaa, mutta TET-jakso on silti mukavaa vaihtelua kouluarkeen. Kannattaa harkita hyvin, mistä hakee töitä, ja panostaa työntekoon, sillä tulevaisuudessa saatat päästä vaikkapa kesätöihin samaan hommaan. Ysejä opettavilla opettajilla on TET-jakson aikana vähemmän omia opetustunteja, mutta he tekevät vapautuvien tuntien verran töitä esimerkiksi samanaikaisopettajina.

Mukavaa TET-jaksoa kaikille! :)
                        


perjantai 11. syyskuuta 2015

Seiskojen juhla - jo monen vuoden perinne



Voittopokaalia tavoiteltiin taas kaikkien seiskojen kesken.

























Jo perinteeksi muodostunut seiskojen juhla järjestettiin tänäkin vuonna yhteistyössä tukarien ja ohjaavien opettajien kanssa. Ideana juhlassa on eri tehtävien ja pisteiden laskun avulla saada selville paras 7. luokka. Voittaja luokka saa itselleen pokaalin, joka koristaa kotiluokkaa koko lukuvuoden ajan ennen kuin seuraavat seiskat saapuvat kouluun.



Tehtävät selvittääkseen oli luokassa tehtävä paljon hyvää yhteistyötä - ja siinä myös onnistuttiin! Tehtäviä oli monia erilaisia: Tietovisassa jokainen luokka sai yhdessä vastata. Välillä luokka teki hajujen tunnistusta ja finaalissa kisattiin ilmapallojen paukuttelussa.

 Mietiskeleviä naamoja, hymyjä ja kannustuksia oli silmin nähtävissä. Myös luokanvalvojat olivat innolla mukana kannustamassa ja tekemässä tehtäviä!

Seiskojen juhla on järjestetty jo monena vuonna. Jopa jo monia vuosia ennen koulumme yhdistymistä. Juhlaa on joka vuosi pyritty uudistamaan niin, että kaikilla on mahdollisimman kivaa! 

Lukuvuonna 2015 paras seiskaluokka on tällä kertaa... *rumpujen pärinää* ...7C! Onnea!


7C hurrasi voitolle.

torstai 10. syyskuuta 2015

Valinnaista liikuntaa Huipussa 10.9.



Seikkailupuisto Huippu on rakennettu korkeuksiin.

"Lähdemme Leppävaaraan, itseasiassa seikkailupuisto Huippuun kiipeilemään korkeuksiin. Paikan päällä katson ylös ja näen valtavan korkeita puita ja tasanteita. Pohdin mielessäni, kuinka korkealla ne mahtavat ollakaan. Saan selville, että korkeimmillaan radat ovat 18 metrin korkeudessa. Järkytyn hieman, mutta uskallan silti kokeilla, koska meillä kaikilla on hyvät valjaat ja radat ovat hyvin valmistettuja.


Ohjeet kuunnellaan tarkasti.




















Puen valjaat päälleni ja siirryn lyhyelle opastuskierrokselle. Saan itselleni kaksi erilaista klipsiä. Toinen klipseistä on koko ajan kiinni vaijerissa, joka kulkee pitkin erilaisia ratoja. Toinen klipsi on taas varmistusta varten, ja se laitetaan kiinni aina estettä suorittaessa.

Meille kerrotaan, että ratoja on neljä erilaista vaikeustason ja samalla korkeuden mukaan: vihreä, sininen, punainen ja musta. Päätän aloittaa helpoimmasta ja siirryn radalle. Suoritan monia erilaisia esteitä, kuten verkkoputken ja monia keinuvia lautoja ja tolppia. Lopuksi liu'un 140 metriä pitkän matkan vaijeria pitkin alas. Alhaalla huokaan helpotuksesta, mutta päätän silti siirtyä vaikeammille ja korkeammille esteille.



Risteilyä yläilmoissa.

Alhaalla opettaja jo huutaa, kuinka pieniltä kirpuilta näytämme siellä puiden latvoissa! Olen edennyt jo lähes korkeimmalle esteelle ja katson alas. En oikein tohdi ajatellakaan, missä korkeudessa mahdan olla. Päässäni pyörii hieman, mutta etenen silti keinuvat renkaat ja verkkoesteet huoletta.


Moni ylitti itsensä rohkeutta vaativissa tehtävissä.

Olen suorittanut jo kaikki esteet ja käynyt kaikki radat läpi. Olen mielessäni innosta piukeana, mutta jalat huutavat jo kovaa väsymystä. Katselen vielä ylös ja totean, että kaikista hauskin rata oli sininen, mutta haastetta ja elämyksiä toi eniten musta rata. Hymyilen iloisena ja kiitän Huipun henkilökuntaa ja mikä ettei rataakin!"







keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Tiistilän koulu - monien kielien koulu


















S2-tunnilla tehtiin sopimus hyvästä yhteistyöstä.


"Astut aamulla koulun ovesta sisään ja kuuntelet hetkellistä hiljaisuutta, sillä olet saapunut koululle hieman liian aikaisin. Istuudut penkille odottamaan kavereitasi. 

Ennen kuin huomaatkaan viereesi saapuu oppilas, joka puhuu puhelimessa. Kuuntelet korvat höröllä ihmetellen, mitä kieltä hän mahtaakaan puhua. Et saa kiinni yhdestäkään sanasta. Arvot päässäsi hetken aikaa, mahtaako kieli olla mandariinikiinaa, telugua, romaniaa vaiko jotakin aivan muuta. 

Nouset penkiltä ja siirryt omaan luokkaasi. Aamupäivän aikana vatsassasi alkaa tietysti kurnia. Kun pääset ruokajonoon, kuulet, kuinka muutama oppilas juttelee illan omankielentunnistaan. Itse et ole kuullutkaan moisesta kielestä, etkä edes siitä, että normaalien koulupäivien jälkeen on vielä monella oppilaalla tunteja. 

Mietit hölmistyneenä, kuinka vähän tiedät koulussamme puhuttavista kielistä. Päätät tehdä tietämättömyydestäsi lopun ja luet lukuvuosioppaasta kieli- ja kulttuuriryhmien opetus-osion, jossa kerrotaan koulussa puhuttavista kielistä:

afgaani/pashtu, albania, arabia, bengali, bulgaria, englanti, espanja, farsi/dari, filipino, hindi, hollanti, indonesia, italia, khmer, kreikka, kroatia, kurdi, liettua, mandariinikiina, norja, portugali, puola, ranska, romani, romania, saame, saksa, serbia, somali, swahili, thai, turkki, unkari, urdu, venäjä, vietnam, viro.

Kotona kerrot koko perheellesi, kuinka hämmentynyt olit tänään koulussa. Kehotat myös vanhempiasi lukemaan osion, sillä saattaahan olla ihan hyvä, että vanhemmatkin tietävät, miten monikielinen koulu Tiistilän koulu onkaan."

maanantai 7. syyskuuta 2015


Valinnaisliikuntaryhmä suppaamassa Töölönlahdella 3.9.



"Näin opettajan silmin katsottuna, näytti siltä kuin 16 pientä söpöä kumiankkaa olisi kellunut pitkin Töölönlahtea harmaan sateen seassa!"


Sup eli stand-up-paddle eli seisoen melonta on kotoisin Hawajilta.




8. luokan tyttöjen valinnaisliikuntaryhmä päätti lähteä viime viikolla suppaamaan Töölönlahdelle. Idea oli aivan tyttöjen oma, sillä valinnaisryhmässä saavat oppilaat vaikuttaa myös itse mitä liikuntalajia harjoitellaan. Iloisia ja keskittyneitä ilmeitä näkyi lähes jatkuvasti! 

Alku oli tottakai hieman hankalaa, mutta loppujen lopuksi liki jokainen uskalsi kuitenkin myös laudalle seisomaan! Ihme kyllä, kukaan ei pulahtanut veteen, mutta jokainen kastui silti, sillä syksyinen sade oli (tottakai!) mukana pelissä. Sade ei kuitenkaan haitannut iloista menoa!



Ennen laudalle pääsyä oli vuorossa 10 minuutin perehdytys.






Ensi viikolla on luvassa Leppävaaran Huipulla kiipeily! Hip Hei!

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Tiistilän koulu mukaan Erasmus-hankkeeseen!




















Elokuun lopussa saimme ilouutisen: Erasmus-hankehakemuksemme hyväksyttiin, ja koko koulu pääsee mukaan Erasmus -toimintaan! 


Kansainvälisyys-kerho kokoontui heti maanantaina 31.8. juhlistamaan hankkeen aloittamista ja samalla myös pääsimme yhdessä suunnittelemaan ja aloittamaan työntekoa hankkeen tiimoilta.


EU Share -hankkeeseemme kuuluu Tiistilän koulun lisäksi neljä muuta yläkoulua
Portugalista, Espanjasta, Kyprokselta ja Ranskasta. Projekti on kaksivuotinen ja rahoitus  tulee EU:lta. 

Tänä lukuvuonna Erasmus-ryhmän 9. luokan oppilaat pääsevät viikon vierailulle Portugalin Simaossa olevaan hankekouluun. Toukokuussa kaikista hankekouluista tulee ryhmä oppilaita ja opettajia tutustumaan kouluumme, ja silloin saamme kaikki nähdä projektin toteutumista Tiistilän koulun käytävillä. 

Projektin teema on toisten huomioonottaminen ja heikommassa tilanteessa olevien ihmisten 
auttaminen. Kukin koulu keskittyy oman maansa tilanteeseen ja jakaa kokemuksiaan muiden maiden koulujen kanssa. Me tiistiläläiset tulemme keskittymään vanhuksiin ja heidän auttamiseen. Kv-kerhon 8. luokkalaiset ovat jo alkaneet pohtia, miten he voisivat omalta osaltaan auttaa vanhuksia heidän arjessaan.











Kolmasluokkalaisten pyöräilyrata

Liikennesäännöt selviksi - kolmoset testasivat taitojaan pyöräilyradalla






Koulun kolmasluokkalaiset kertasivat ympäristö- ja luonnontiedon tunnilla opittuja liikennesääntöjä koulun pihalle rakennetulla pyöräilyradalla. Samalla harjoiteltiin pyörän hallintataitoja mm. pujottelua, tasapainoilua, kaarreajoa, jarrutusta ja kiihdytystä.























Muistathan pyöräillessä aina käyttää kypärää!

torstai 3. syyskuuta 2015

Kirjaston toimintaa ala- ja yläkoulussa


Koulumme kummassakin osassa toimii koulukirjasto. Koulukirjastoista löytyy kirjoja tietokirjoista romaaneihin. Eipä ihme, että koko koulussa on lähes 10 000 lainattavaa kirjaa!






















Yläkoulun kirjastosta voi valita luettavaa kotiin ja oppitunneille.


Kirjasto toimii samalla tavalla kuin suuretkin kirjastot. Jokaisen oppilaan kirjastokortti rekisteröidään koulun kirjastojärjestelmään, jonka jälkeen jokainen oppilas voi lainata kirjoja. 
Alakoulussa kirjasto on pääsääntöisesti lukemista ja kirjojen lainaamista varten. Yläkoulussa taas voi kirjastossa tehdä myös töitä tietokoneella, ja kirjasto on päivittäin auki välitunneilla opiskelua, tiedonhakua ja hengailua varten. 



















Kirjaston tietokoneita käytetään eri aineiden oppitunneilla tiedonhakuun ja kirjoittamiseen.



Alakoulun kirjasto auki kirjastovälitunneilla:


  • ma, ke ja to klo 12.15-12.30.



Yläkoulun kirjasto auki pääsääntöisesti:


  • Aamupäivän sisävälitunneilla 10.45-11.00 
  • Ruokavälitunnilla 12.05-12.30


(Jaksokohtaiset aukioloajat kirjaston ovessa!)


Hyviä lukuhetkiä!