tiistai 5. joulukuuta 2017

Tiistilässä juhlittiin näyttävästi 100-vuotiasta Suomea
















100-vuotias Suomi on näkynyt koulussa pitkin vuotta. Vuosi huipentui tämänpäiväiseen itsenäisyysjuhlaan. Koulun hieno yhteishenki näkyi juhlapäivänä!

Tässä kuvaterveisiä arvokkaasta mutta tunnelmallisesta juhlasta, jonka tähtinä olivat tänäkin vuonna kahdeksasluokkalaiset.

























Päivän alkoi koko koulun yhteisellä aamunavauksella. Tilaisuuden juonsi koulumme oma presidenttipari, ja siinä kuultiin ajatuksia siitä, mikä Suomessa on parasta: luonto, vapaus, puhtaus, koulutus ja monet muut upeat asiat.



Sen jälkeen alakoulu juhli omassa juhlassaan ja yläkoulun oppilaat osallistuivat Suomi 100 -oppitunneille. Oppitunneilla kaikki osallistuivat Suomi-aiheiseen tietovisaan ja tutustuttiin leikkimielisissä tehtävissä tunnettuihin suomalaisiin vaikuttajiin.




















Juhla-ateria kakkuineen nautittiin juhlaruokailussa luokittain. Tyylikkäästä kattauksesta vastasivat oppilaat. 

Iltapäivällä oli vuorossa odotettu juhla tanssiaisineen ja musiikkiesityksineen. Juhlapuhujana loisti Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen.























Kiitos kaikille osallistujille. 

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Kasit taidetestaajina Tapiolassa


Tiistilän koulun kasit ovat tietysti mukana valtakunnallisessa Taidetestaajat-hankkeessa.



Taidetestaajat vei kaikki kasiluokkamme Tapiola Sinfoniettan konserttiin Tapiolaan. Konsertissa päästiin nauttimaan hienoista rytmeistä ja mukaansatempaavista kompeista.


Lisätietoa valtakunnallisesta projektista osoitteesta 
https://www.taidetestaajat.fi/?artType=overall 
sekä Tapiola Sinfoniettan Klasaribasarista
https://www.tapiolasinfonietta.fi/concert/klasaribasari-1/

tiistai 28. marraskuuta 2017

Syyskonsertissa laulettiin rakkaudesta


Kasien ja ysien valinnaisen musiikin ryhmät loivat jälleen upean konsertin yhdessä musiikinopettajan kanssa.















Tämän syksyn musaryhmien konsertti kokosi eilen saliin alakoulun yläluokat ja yläkoulun. Konsertissa tunnelmoitiin tällä kertaa rakkaudesta kertovilla lauluilla.

Tärkeintä konserteissa on esiintyjien mielestä hyvä yhteishenki ja toisten kannustaminen.

Kyllä meillä on rohkeita ja taitavia laulajia Tiistilässä!


tiistai 14. marraskuuta 2017

Nuva-paneeli ja -vaalit pidetty - ääntenlasku käynnissä 



Espoossa valitaan jälleen uusi nuorisovaltuusto. Ehdokkaisiin päästiin tutustumaan Tiistilässä järjetetyssä vaalipaneelissa. Varsinaiset vaalit pidettiin tiistaina 14.11. 


Vasemmalta: juontajat Ella Liukkonen ja Johanna Hakala. Ehdokkaat:
 Nea-Bettina Baarman, Taha Sabbane, Paavo Räty, Christian Heikkonen, 
Oscar Smith.


Vaalipaneelissa oli keskustelemassa viisi nuva-ehdokasta - myös koulumme oma ehdokas Taha. Panelistit pääsivät kertomaan näkemyksiään esimerkiksi kiusaamiseen puuttumisesta, kouluruoasta ja itselleen tärkeistä teemoista. Juontajina toimivat yhdeksäsluokkalaiset yhteiskuntaopin opiskelijat.















Yhdeksäsluokkalaiset laskivat keskiviikkona vaalin ääniä. Pian selviää, ketkä pääsevät vaikuttamaan nuorten asioihin Espoossa.

Katso myös: http://www.espoo.fi/nuva


Tiistilän vahvuusviikolla huomattiin hyvää!






6 M-luokka on opiskellut alkusyksyn luonteenvahvuuksia ja koonnut omaa positiivista CV:tään Kaisa Vuorisen innostavassa ohjauksessa. Projektiin liittyen luokka toteutti vahvuusviikon pienille oppilaille.


Viikon tarkoituksena on kertoa pikkuoppilaille vahvuuksista, toisten kannustamisesta ja hyvän huomaamisesta. Vahvuusviikko on osa laaja-alaisen osaamisen tunnistamiseen kohdistuvaa hanketta nimeltä Positiivinen CV (PCV), jossa luokkamme on tänä lukuvuonna mukana. Hanke on mukana Sitran Ratkaisu100 –kilpailussa. ( https://www.positiivinencv.fi/)


6M-luokan oppilasryhmät ovat valmistelleet omat oppitunnit aiheeseen liittyen ja he kävivät pitämässä muissa alakoulun luokissa yhden itse tekemänsä vahvuustunnin.

Viikko huipentui yhteiseen aamunavaukseen ruokalassa. Oppilaamme esittelivät myös tekemiään omia Positiivinen CV-julisteitaan, jakoivat valmistamiaan positiivisia rintamerkkejä kaikille alakoululaisille ja muuta mukavaa. 



torstai 12. lokakuuta 2017

Suunnistusta syyssäässä


Tällä viikolla monet liikunnanryhmät ovat olleet suunnistamassa Matinkylän alueella. Rasteilta löytyy QR-koodi tehtävineen.



























"Lähdimme tänään liikuntatunnilla metsään suunnistamaan. Osa rasteista oli metsässä, osa oli merenrannalla ja jotkut asutuksen keskellä. Rasteja oli yhteensä 26. Erinomaiseen suoritukseen piti löytää kahden liikuntakerran aikana noin 20 rastia.

Meillä oli mukana paperikartta, puhelin ja ulkoliikuntavarusteet. Aika moni oli unohtanut kumpparit, joten reissusta tuli märkä. 





Suunnistukseen pystyi yhdistämään monipuolista liikuntaa: kallioilla ja jyrkänteillä kiipeilyä, parkouria ja metsässä kulkemista. Välillä käveltiin ja välillä juostiin. 

Siitä huolimatta, että oli kylmä sää ja kengät kastuivat litimäriksi, oli tosi kivaa."

perjantai 6. lokakuuta 2017

Ylös ja ulos - oppitunteja lähiluonnossa!


Tässä kuvakoosteessa tiivistys siitä, miten syksyinen luonto houkuttelee ulos oppimaan. Puuhissa mukana kasiluokkalaisia eri aineiden oppitunneilla.

























Biologian tunneilla kävimme metsässä tunnistamassa lehtiä ja sieniä. Oppilaat ottivat mahdollisimman paljon kuvia erilaisista kasveista, ja niitä tunnistettiin myöhemmin oppitunnilla.


























Liikuntatunneilla harjoiteltiin retkeilyä: oppilaat harjoittelivat rinkan pakkaamista ja kantamista, trangian käyttöä ja teltan pystyttämistä.
























Suunnistustunnilla oppilaat etsivät kartan avulla rasteja, joista löytyy QR-koodin takaa suunnistamiseen liittyvä kysymys.

Käsin vai koneella?


Koulussamme on kokeiltu tänä vuonna innokkaasti uusia sähköisiä oppimisympäristöjä. Käyttöä opetellaan yhdessä oppilaiden ja opettajien kesken.

















Sähköisissä oppimisympäristöissä kirjoittaminen ja vaikkapa ryhmätöiden tekeminen on välillä tehokkaampaa ja nopeampaa, koska samaa työtä voi muokata yhtä aikaa monta oppilasta. Toisaalta monia motivoi se, että pitkiä tekstejä on helpompi korjata ja hioa koneella kuin käsin. 

Sähköisten ympäristöjen käyttöönotto ei silti tarkoita sitä, että kirjat ja käsin kirjoittaminen hylätään. Pikemminkin ne ovat yksi työskentelytapa muiden joukossa. 

perjantai 22. syyskuuta 2017

Meidän koulu lukee!


Tiistilän koulussa luetaan paljon ja mielellään. Lukutunneilla voi lukea yhteisiä lukukirjoja ja itse valittuja kirjoja.
















Lukukirjoja lainataan usein  alakoulun ja yläkoulun kirjastoista. Kirjastoista voi lainata paitsi lukutunneilla myös kirjastovälitunneilla.



Moni oppilas saakin tehtyä lukudiplomin vuoden aikana. Se on hieno näyttö lukutaidon kehittämisestä. Lukutunnit ovat myös mukavia rauhoittumishetkiä kiireisen koulupäivän aikana.



Tällä hetkellä eri-ikäiset koululaiset lukevat mielellään esimerkiksi Neropatin päiväkirjoja, Nörtti-sarjaa tai John Greenin nuortenkirjoja. Kasilla luetaan genrekirjoja ja ysillä tartutaan klassikoihin.

Mitä sinä luit viimeksi?


Syksy näkyy askartelutöissä


Kakkosluokkalaiset ovat tehneet hienoja syysaskarteluja. 




Innoitusta töihin on saatu syksyisestä luonnosta. Työt ovat näytillä alakoulun kirjastoaulassa.

Seiskoja Stop trick -työpajassa


Seiskaluokkalaisia pääsi osallistumaan Taidetalo Pikku-Aurorassa järjestettyyn Stop Trick -elokuvatyöpajaan.



Työpajassa tehtiin lyhyelokuvia, joissa henkilöt ja esineet katoavat jo mykkäfilmeistä tutun Stop Trick -menetelmän avulla.














Pajassa ohjaajana toimi oululaisen Valveen elokuvakoulun opettaja.



Mukana olleiden mielestä työpaja oli hauska ja kiinnostava. Valmiit elokuvat olivat hauskoja ja kekseliäitä!

Tiistilän koulun jalkapallojoukkue jatkossa


Tiistilän yläkoulun poikien joukkue eteni jatkoon Espoon koulujen jalkapalloturnauksessa. 

















Hieno suoritus ja tsemppiä tuleviin peleihin!





perjantai 15. syyskuuta 2017

Vieraita Jerusalemista


Keskiviikkona 13.9.2017 Tiistilän koulu sai kansainvälisiä vieraita, kun 12 opettajankouluttajaa Jerusalemista saapui tutustumaan kouluumme. Vieraamme kiertelivät luokissa seuraamassa oppitunteja, tutustuivat ruokalaan ja koulun pihapiiriin sekä nauttivat perinteiset pullakahvit opettajainhuoneessa. Keskustelua ja ihmetystä herättivät pienet ryhmäkoot, ilmainen kouluruoka sekä suomalaisten opettajien korkea koulutustaso.  Eniten kiitosta osakseen sai kuitenkin oppilaiden käyttäytyminen tunneilla ja koulun käytävillä; työrauha oli vieraidemme mukaan vertaansa vailla!


Jerusalemin David Yellin Academic College of Education on vuonna 1913 perustettu opettajankoulutuslaitos, jossa on yli 5000 opiskelijaa.