keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Tiistilän joukkue Taitaja9-kilpailun finaaliin!


 Tiistilän koulun 9.-luokkalaisten joukkue taituroi itsensä valtakunnalliseen finaaliin. Kisa jatkuu Helsingissä toukokuussa. 





 
Uudenmaan Taitaja9-aluekilpailuissa kisasi 20 paikalliskilpailuissa parhaiten menestynyttä joukkuetta. Koulustamme aluekilpailuihin oli selvittänyt tien kolme joukkuetta. Tehtävinä oli esimerkiksi rahan laskenta, vastavärien tunnistaminen, ledin kytkeminen ja noin metrin lautaliitoksen tekeminen. Aluekilpailun viimeisessä vaiheessa kilpaili neljä parasta joukkuetta ja näiden neljän joukkoon mahtui myös koulumme joukkue Siika. 

Finaalitehtävässä joukkueet tunnistivat maiden lippuja, kattoivat pöydät sekä kokosivat suuren palapelin. Siika voitti upeasti Taitaja9-aluekilpailut ja jatkavat matkaansa valtakunnalliseen finaaliin. Joukkueessa kilpailivat Elle, Hugo ja Tomi 8A-luokalta. Onnittelut joukkueelle hienosta suorituksesta ja onnea finaaliin! 


Taitaja9-kilpailu on 3-vaiheinen kilpailu, jossa edetään paikalliskilpailuista, aluekilpailun kautta finaalikilpailuun. Paikalliskilpailuissa osallistujia on tuhansia oppilaita vuosittain tavoitteena voittaa Suomen mestaruus peruskoululaisten kilpailussa. Eri puolilla Suomea järjestetään vuosittain satoja paikallis- ja aluekilpailuja. Finaalikilpailu järjestetään Taitaja2017-HELSINKI tapahtumassa 16.5.2017.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti